Reportaasit
Pienten ihmisten suuria selviytymistarinoita, ilmiöitä ja tavallisen arjen ihmeitä. Hyvin tehty reportaasi ei pelkästään viihdytä lukijaa, vaan antaa hänelle ajattelemisen aihetta. Vaativa journalimin laji, koska hyvässä reportaasissa myös toimittajan on uskaltauduttava laittaa omia tunteitaan peliin.
Ulkoista ja sisäistä kauneutta
Kauneuteen ja ihonhoitoon liittyvät artikkelit ovat lähellä sydäntäni, sillä niistä tulee läpi oman kiinnostus värien ja muodon maailmaan. Olen myös itse vastannut näiden juttujen kuvituksesta ja taitosta.
Matkajutut
Matkajutun haastavuus on kirjoittaa elävästi aiheesta sortumatta mainostyyliin. Artikkelissa pitää yhdistyä faktatieto matkailijalle ja elämyspuoli heille, jotka matkaavat vain sohvalta käsin.
Kolumnit
Kolumni on lempilajini, sillä siinä tekstin rytmi pääsee oikeuksiinsa. Kolumnissa on asiatekstistä poiketen lupa irrotella, hassutella ja leikitellä. Lempiaiheeni ovat arjan pienet oivallukset, joista voi löytää laajemman kontekstin.
Ulkomaanuutisointi
Ulkomaanuutisoinnissa kiehtoo sen erityispiirteet: juttua tehdään haastavissa olosuhteissa ja tiukalla aikataululla. Toimittajalta vaaditaan vankkaa ammattiosaaamista, että hän voi tehdä vaikeat poliittiset ja yhteiskunnalliset kiemurat selkeiksi ja mielenkiintoiseksi lukijalle.
Tangolehti
Tuotin 42-sivuisen liitten vuoden 2007 Tangomarkkinoille. Vastasin lehden ideoinnista, suurimmasta osasta artikkeleita ja taitosta. Lehteä kehuttiin raikkaaksi ja monet taittoratkaisuni saivat kehuja.
ICWiP 2009 -esite
Ollessani töissä Unkarissa suunnittelin ja toteutin esitteen International Culture Week in Pécs -festivaalille. Materiaalina käytin edellisten vuosien kuvia ja itse kirjoittamaani tekstiä. Taustat tein Photoshopilla ja esitteen Coreldrawilla.
P.S. Huomaathan, että artikkelit on tarkoitettu lukemista varten, eikä niitä saa uudelleenkäyttää kaupallisiin tarkoituksiin.